Olen Rositan kanssa baanalla. Pienet koululaiset kävelevät ohi. Yksi kysyy: - Onko se havannankoira? Juu on. Tämä on nykyisin tavallista: ihmiset  tunnistavat jo rodun. Toisin oli 30 vuotta sitten. Tavallisin kysymys kuului, mitä rotua koira on vai onko se    jokin sekoitus. Jos jotain roduksi veikattiin, niin apsoa. Ei sen puoleen, vielä tänä vuonna muuan vanha rouva kysyi, onko Luna apso. Kävi ilmi, että hänellä itsellään oli aikoinaan ollut particolour-värinen apso, joten ei ollut ihme, että väritykseltään valkoinen-musta Luna vaikutti samanlaiselta.

Usein ihmiset pysähtyvät myös kertomaan omista havannankoiristaan: Koirasi (Rosita) on ihan samannnäköinen kuin meidän Leevi. Se eli yli 18-vuotiaaksi. Toinen kertoo, että heillä oli ollut  kaksi havannankoiraa, mutta ne oli jouduttu  antamaan ne pois. Miksi, se on jäänyt minulle hämäräksi, vaikka olen kuullut selityksen muutamaan kertaan. Koiristaan kertova mies ei ilmeisesti muista, että on tavannut minut aikaisemminkin ja kertoo aina saman tarinan ja jopa kysyy joka kerran, onko mukanani oleva koira havanna. Kerran teki jo mieli sanoa, ettei sen rotu ole muuttunut sitten viime näkemän, mutta en toki sanonut. Rodun kysyminenhän on eräänlainen avausrepliikki puheisiin pääsemiseksi. Kolmas tekee surutyötä: pitäsi ratkaista, vieläkö luustovikojen vuoksi kipulääkityksellä olevaa koiraa pidetään hengissä vai olisiko aika päästää se pois. Ikää on vain yhdeksän vuotta. Neljäs on jo joutunut tekemään ratkaisun: 7-vuotias koira on lopetettu nivelrikkoisen, kipuilevan  lonkkavian vuoksi. Se oli niin rakas. Uskalletaanko ottaa uusi, se on  mietinnässä. Viides huikkaa, että tuohan on varmaan havanna; se on sievä.

Nykyään näitä näitä jututtajia riittää. 30 vuodessa havannankoirasta on tullut yksi suosituimmista roduista. Uusia kasvattajia putkahtelee markkinoille tasaiseen tahtiin, ja toisaalta  jotkut  panevat jo pillit pussiin.  Rotujen suosiossa on aina nousuja ja laskuja, mutta havannan suosio on pysynyt pitkään aika tasaisena. Jonkinlainen saturaatiopiste tullee jossain vaiheessa vastaan, mutta jos koirien terveys ja luonne onnistutaan säilyttämään hyvänä, mitään yhtä-äkkistä kysynnän romahdusta ei liene  odotettavissa. Ei sen puoleen, useimmiten on rodulle eduksi, että kiivain suosio menee ohi. Kun väki vähenee, pidot paranevat.

Vuosikymmenet ovat vierineet vauhdilla. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun ensimmäiset havannakoirat tuotiin Suomeen. Oma koirani Minni oli syntynyt heinäkuussa 1990, mutta tuotikoirana sen rekisteröinti siirtyi vuoden 1991 puolelle. Enpä olisi aikoinaan uskonut, että jään koukkuun tähän pikku karvakasaan. Sehän oli minulle eräänlainen koepallo. Oikeasti koiran piti minun mielestäni olla koiran kokoinen...