Riskiryhmäläisten kuten yli 70-vuotiaiden pitäisi pysyä kotikaranteenissa. Tunnen koko joukon tällaisia ihmisiä. Käytännössä juuri kukaan ei ole jäänyt neljän seinän sisälle. Ne jotka ennen karanteenia liikkuivat omin jaloin ulkona, liikkuvat edelleen. Enemmistö käy itse kaupassa varhain aamulla, muutamalle tuodaan ruoka kotiin. Harrasteliikunta on tietenkin loppunut. Ei ole tuolijumppaa, taijia, muistijoogaa, asahia  eikä vesijuoksua. Suuri osa näistä aktiviteeteista on kuitenkin kansalaisopiston kursseja, jotka olisivat joka tapauksessa loppuneet maaliskuussa. Mutta sauvakävely jatkuu entiseen malliin. 

Jotkut uskalikot ovat jopa matkustaneet bussillla lähiöstä keskustaan. He kokevat sen turvalliseksi, koska bussissa ei kuulemma ole juuri ketään. Itse en bussiin lähtisi. Se on tietenkin helppo päätös, koska liikun omalla autolla.

Ikävintä karanteenissa on, että varsinaiset kontaktit muihin ihmisiin ovat vähissä, vaikka  puhelin ja nettikin olisivat ahkerassa käytössä. 

Harmin aiheitakin alkaa kasaantua. Tukka pitäisi leikata, mutta kampaamoon ei ole menemistä. Onkohan se edes auki? Kynsi painuu varpaaseen ja varvas meinaa tulehtua, mutta jalkahoitoon ei voi mennä. Hammaslääkäriin menemisestä ei  ole puhettakaan. No, onpa kerrankin hyvä syy lykätä hampaiden hoitoa. Verikokeessa  sen sijaan kävin. Laboratorion oven edessä oli kaksi koronakonttia. Kolkkoa. Yllätyin, ettei hoitajalla ollut hengityssuojainta. On kuulemma ohjeistettu, ettei toistaiseksi ole tarvetta  pitää sitä. Jos olisin tämän tiennyt, olisin kai ottanut mukaan oman suojaimen. Minulla on niitä muutama jemmassa.

Jos luotettavia suojaimia olisi saatavilla, lähtisin tukka putkella sinne kampaamoon jne. Olen todella pahoillani, jos kampaamo menee konkkaan koronakaranteenin vuoksi, ja sama koskee tietenkin kaikkia niitä pienyrittäjiä, joiden palveluja ole tottunut käyttämään.